LIIGAKAUDET

Veikkausliigaa on vuosina 1990–2015 pelattu 26 kautta. Eniten mestaruuksia tänä aikana on voittanut HJK, yksitoista kappaletta. Hakalla on liigamestaruuksia viisi, Tampere Unitedilla kolme, FC Jazzilla kaksi sekä Kuusysillä, TPV:llä, MyPalla, Interillä ja SJK:lla kullakin yksi. Mitaleita on HJK voittanut 19, Haka 10 ja MyPa 9.

Liigan alkuvuodet jatkoivat 1980-luvun linjaa, jolloin HJK ja Kuusysi vuorottelivat mestareina. Brasilialaisleimainen FC Jazz voitti vakuuttavasti 1993 ja yllättävästi 1996. Porilaisten mestaruusvuosien väliin mahtui TPV:n yllätysvoitto 1994 ja Hakan mestaruus 1995. Kaikkina näinä neljänä vuotena hopealle jäi MyPa. HJK:n liigamestaruus kaudella 1997 loi pohjan joukkueen seuraavan vuoden sankariteoille Mestarien liigassa. Kotimaassa valtikan otti kuitenkin Haka, joka voitti kausina 1998–2000 kolme peräkkäistä Suomen mestaruutta, mihin ei yksikään seura aiemmin ollut pystynyt.

Uusi seura Tampere United voitti yllätysmestaruuden 2001. Tätä seuranneet HJK:n kaksi kultamitalikautta nostivat valmentaja Keith Armstrongin mestaruuksien määrän viiteen. Hänen entinen seuransa Haka palasi mestariksi 2004, ja seuraavana vuonna MyPa vihdoin saavutti kauan tavoittelemansa ensi palkinnon. Seuraavat kaksi vuotta sujuivat Tampere Unitedin komennossa, mutta kaudella 2008 Veikkausliiga sai yllättäen Interin johdolla aivan uuden mitalikolmikon. Vuonna 2009 alkoi HJK:n uusi valtakausi, joka tuotti ennätykselliset kuusi peräkkäistä kultamitalia. Vuoden 2011 liigamestaruuden HJK voitti kaikkien aikojen suurimmalla marginaalilla, 24 pisteen erolla. Kaudella 2015 mestarien listaan lisättiin uusi nimi, seinäjokelainen SJK.


Mitalijoukkueet 1990–2015

1990HJK - Kuusysi - MP
1991Kuusysi - MP - Haka
1992HJK - Kuusysi - Jazz
1993Jazz - MyPa - HJK
1994TPV - MyPa - HJK
1995Haka - MyPa - HJK
1996Jazz - MyPa - TPS
1997HJK - VPS - FinnPa
1998Haka - VPS - PK-35
1999Haka - HJK - MyPa
2000Haka - Jokerit - MyPa
2001TamU - HJK - MyPa
2002HJK - MyPa - Haka
2003HJK - Haka - TamU
2004Haka - Allianssi - TamU
2005MyPa - HJK - TamU
2006TamU - HJK - Haka
2007TamU - Haka - TPS
2008Inter - Honka - Lahti
2009HJK - Honka - TPS
2010HJK - KuPS - TPS
2011HJK - Inter - JJK
2012HJK - Inter - TPS
2013HJK - Honka - VPS
2014HJK - SJK - Lahti
2015SJK - RoPS - HJK


copyright (c) 2009-14 Veikkausliiga, Suomen Urheilumuseosäätiö ja Juha Tamminen Anna palautetta








HJK on ainoana seurana ollut mukana Veikkausliigassa koko sen historian ajan.